Esikristilliseen hautausperinteeseen kuuluivat polttohaudat ja näkyvät hautaröykkiöt. Pohjanmaalla on useita pronssi- ja rautakautisia muinaiskalmistoja, joista vanhimmat ovat ajalta 1500 eaa., kun taas uusimmat ajoittuvat 1100-luvulle tai varhaiselle keskiajalle. Tällaisia alueita löytyy esim. Närpiön Pirttikylästä (pronssikausi) sekä Maalahdesta ja Vöyriltä (pronssi- ja rautakausi).
Kun pohjalaiset kääntyivät kristinuskoon, he hylkäsivät vanhat hautaustapansa. Kuolleet alettiin haudata itä-länsi-suuntaisesti, eikä vainajalle annettu enää mukaan hautalahjoja viimeistä matkaa varten. Haudoille ei myöskään pystytetty kumpuja, mikä vaikeuttaa niiden löytämistä maastosta.
Keskiajalla eläneiden pohjalaisten hautapaikoista on siis vaikea löytää enää jälkiä. Koska kirkkoja ja kappeleita oli harvaan asutulla alueella vain muutama ja etäisyydet olivat pitkiä, vainajat haudattiin todennäköisesti lähelle omaa kotitilaa. Kirkkojen ja kappeleiden välittömään läheisyyteen perustettiin toki Pohjanmaallakin kirkkomaita. ”Siunattuun maahan” hautaamisesta tuli kuitenkin tärkeää vasta luterilaisuuden myötä.
Koska hautoihin ei keskiajalla laskettu esineitä eikä hautoja merkitty erityisen näkyvästi, ne ovat ajan saatossa hävinneet käytännössä kokonaan. Kalmistoista kerrotaan toki tarinoita ja paikallisia muistoja. Yttermalaxin Ahlnäsissä kerrotaan esim. kiviröykkiöistä, jotka ovat saattaneet liittyä varhaiselta keskiajalta peräisin olevaan perhehautaan. Hautapaikka sijaitsee lähellä keskiaikaista rantaviivaa alueella, jossa todennäköisesti on ollut asutusta jo varsin varhain. Avohakkuiden ja maanmuokkauksen takia – ja myös siksi, että paikkaa ei ole voitu rekisteröidä muinaisjäännökseksi – kivihaudoista ei kuitenkaan näy enää jälkiä.
Tiedetään kuitenkin, että keskiajalla eläneet maalahtelaiset hautasivat vainajansa kotitilan läheisyyteen. Tähänkin paikkaan voi siis liittyä vanhaa historiaa.
