Långön-saaren markkinapaikka

Långön (vasemmalla) oli muinoin vilkas kauppapaikka. Taustalla avautuu Närpiönselkä.
Långön (vasemmalla) oli muinoin vilkas kauppapaikka. Taustalla avautuu Närpiönselkä.

Kuningas Maunu Eerikinpoika antoi vuonna 1348 Närpiön, Mustasaaren ja Pedersören asukkaille oikeuden käydä kauppaa elintarvikkeilla. Päätöksestä säilyneessä, varsin tunnetussa asiakirjassa käytetään termiä ”ätande varor”. Kuninkaan päätös lujitti Pohjanlahden itärannikolla jo vuosisatoja käytyä kauppaa. Tarkoituksena oli vahvistaa kuningasvaltaa ottamalla kaupankäynnistä jämäkämpi ote. Sama pyrkimys oli taustalla myös 250 vuotta myöhemmin, kun kuninkaan määräyksellä alettiin perustaa rannikkoa pitkin kauppakaupunkeja.

Rannikkoseutujen asukkaat olivat taitavia veneenrakentajia ja merenkävijöitä, jotka purjehtivat Turkuun ja Tukholmaan – joskus ehkä jopa kauemmas – käydäkseen kauppaa ja myydäkseen tuotteitaan. Keskiajalta ei ole säilynyt kaupankäynnistä tarkkaa kirjanpitoa, mutta Tukholman kaupungin tullitilastot varhaiselta 1500-luvulta puhuvat selkeää kieltään: huomattava osa kaupunkiin tuoduista, tullatuista tavaroista – voita, nahkoja ja kuivattua kalaa – oli peräisin Pohjanmaan satamista. Talonpoikaispurjehdus oli siihen aikaan vahvaa ja pohjalaiset tavarantoimittajat olivat hyvämaineisia. Tukholman kaupungin käräjäoikeuden pöytäkirjoissa vuodelta 1511 kerrotaan esim. närpiöläisistä talonpoikaispurjehtijoista, jotka toimittivat kaupunkiin kattopäreitä porvariston käyttöön.

Ihmiset tarvitsivat luonnollisesti myös omalla lähialueellaan paikkoja, joissa he kerran tai pari vuodessa voisivat käydä kauppaa. Närpiönselällä sijaitseva Långön- tai Långholmen-saari mainitaan jo myöhäisellä keskiajalla tällaisena markkinapaikkana. Kun Vaasan kaupunki perustettiin, Långön-saaresta kehittyi vaasalaisten porvareiden kauppapaikka, jossa porvareiden sanotaan pitäneen jopa kauppapuoteja. Långön-saaren kauppaoikeudet kytkeytyivät siis Vaasan porvareihin, ja markkinapaikasta käytiinkin 1600-luvulla tiukkaa kädenvääntöä Vaasan kaupungin ja vastaperustetun Kristiinankaupungin porvariston välillä. Käräjäoikeuden pöytäkirjassa vuodelta 1681 kerrotaan, että Långön-saarella oli pidetty markkinat.

Långön-saaren kauppapaikka sijaitsee Närpiönselän itäisellä rannalla. Alue on ajan saatossa muuttunut varsin paljon, kun maa on noussut merestä. Keskiajalla suojaisan sataman tarjonnut paikka oli meriteitse helposti saavutettavissa. Markkinapaikaksi se on siis sopinut varsin hyvin. Ajatella, että paikalla on joskus ollut kauppapuoteja!


EJFLU
Aktion Österbotten - Leader
Karl Hedman Stiftelsen
Svenska Folkskolans Vänner
Svenska Kulturfonden